keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mattaa ja tirppoja

Sain idean kokeilla miltä näyttää leimaaminen mattalakalla. Eihän tuo kovin kummoiselta näytä vihreän päällä, mutta jonkun tummemman kaverina toi voisi olla aika jännä. Livenä nuo leimaukset eivät erotu yhtään mihinkään ja kuvatessakin sormia piti väännellä ja käännellä että leimoista saisi selvää.


 China Glaze - Gaga For Green & Zombie Zest

Koska ensimmäiset kynnet oli niin tylsät, saatte toiset samaan syssyyn! Näihin idea lähti siitä, kun kaverini himoitsi China Glazen Aquadeliciä. Muistelin, etten tätäkään ole käyttänyt pitkään aikaan ja lätkäisin sen kynsille.


China Glaze - Aquadelic

Minulle tulee tuosta kuviosta joka kerta mieleen Twitterin tirpat, mutta onhan ne suloisia pikku palleroita. Laatta on taas kerran Bundle Monsterin kolmatta tuotantoa. (Uutta holiday-sarjaa tulen tuskin tilaamaan, koska kuvat vaikuttivat aika tylsiltä, eikä niissä ollut mitään uutta minulle.)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pärksis

Tänään saatte kahdet kynnet yhdellä iskulla! Minulla on miljoonat julkaisemattomat kynnet odottelemassa ja haluaisin pikkuhiljaa päästä ajantasalle niiden kanssa. 

Kokeilin ensimmäsistä kertaa ikinä pillillä tehtäviä roiskekynsiä. En nyt tiedä onko tämä mitenkään upea tapa tehdä näyttäviä kynsiä.. Jos värit olisivat erilaiset, niin nämä menisivät ihan oksennuksesta. En jaksa oikein diggailla näistä.


Wild And Crazy - Free Will & Angelica & Fashion Colony 

Sitten jälleen kerran FB:n kynsikoristekirppiksen kauan himoittuja ihanuuksia. Sain käsiini W&C Silver Bellin jokunen viikko takaperin ja lätkäisin sen silloin heti kynsille. (Kuvat näette tosin vasta nyt koska olen ollut laiska postaaja :D)


Wild And Crazy - Junebug & Silver Bell

SB on ihan tavallinen kirkaspohjainen hopeaglitterlakka. Mutta silti niiiiiiin ihana kun nuo glitterit ovat sopivan kokoisia, eivät liian isoja eivätkä liian pieniä. Tuo myös kuivuu ihan luvattoman nopeaa. (Testasin sitä huvikseni ja se kuivui minulla hitusen nopeampaa entä pikakuivattaja :D)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hopeaa

Pitkästä aikaa jaksoin kaivella "hylättyä" laatikkoani, eli sitä jossa majailevat kaikki China Glazet. On niin masentavaa aukaista puolillaan oleva laatikko, joten olen päätynyt aina innosta hihkuen tonkimaan W&C ja MO laatikoitani :D


Wild and Crazy - Bellie Up & China Glaze - Icicle

Kynsien pohjana on Wild & Crazyn Bellie Up, tavallinen musta lakka. Leimat tehty Bundle Monsterin laatalla ja yllätysyllätys China Glazen Iciclellä.


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suzammi!

Taas ihanuuksia FB:n kynsikoristekirppikseltä! Kunpa osaisin kiittää tarpeeksi noita ihania ihmisiä jotka minulle W&C lakkojaan lähettelevät. 


Wild & Crazy - Suzammi

Rakastuin tähän lakkaan ihän täysillä! Väri on niin makoisa, etten halunnut peittää sitä turhan isoilla koristeluilla, vaikka noi tähdetkin tuntuu peittävän ihan liikaa :D

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lovelovelove

Pitkästä aikaa hempeilyä! Muistelin etten ole ikuisuuksiin käyttänyt vanhoja Wild & Crazyn lakkojani, joten päätin kaivella laatikkoani. Valitsin umpimähkään kaksi lakkaa, ja käteen osuivat Granada ja Yenis.


Wild & Crazy - Granada, Yenis (+Bundle Monster)

Mitäpäs muuta kahdella noin eri sävyisellä lakalla tekee, kuin leimaa? Olen positiivisesti yllättynyt tuosta Granadasta, sehän on kuin luotu leimaamiseen! (Ensimmäistä kertaa sain tuon kuvion toimimaan :D) Enkä muuten vieläkään omista yhtään leimauslakkaa.. Turhaa humpuukia ne on, sanon minä.

Muistakaapas lapsoset rakkaat vielä linkitellä blogejanne tuohon edelliseen postaukseen. Aika laihasti on tullut tavaraa. 
(Vai onko suurin osa blogeista jo pilalla?)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Linkkaa blogisi!

Olen tässä kuukausia kärkkynyt netin ihmeellisestä maailmasta uusia kynsiblogeja luettavaksi, mutta en oikeen tahdo löytää mitään hyvää. Olenko ainoa jota suoraan sanoen vit*ttaa, kun jokainen blogi on pilattu kasalla turhanpäiväisiä sponsoreita? 

Ajattelinpas tässä sitten tehdä tämmöisen homman: 

Linkkaa blogisi minulle! Omasi, tai lempparisi.
Ainoat kriteerit blogille ovat sponsoroimattomuus ja kynsiaiheesta kirjoittaminen.

Saatte jokainen virtuaalitikkarin ja ison virtuaalihalin! 

Nyt on lupa mainostaa, nätisti tai röyhkeästi.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Tahdon!

Menneenä viikonloppuna käväisin etelässä saattelemassa hyvän ystäväni avioliiton satamaan. Tämmöisillä ranskiksilla siellä sitten juhlittiin. (Koska ne mätsäsi mun mekkoon)


Models Own - Pearly Queen, Black Magic, Snow White

Uskoisiko että nämä on 24h valvomisen jälkeen hotellihuoneessa väkerretty, silmät ristissä ja puoliunessa?

torstai 11. heinäkuuta 2013

Näh..

Mietin että kummatkohan kynnet sitä tänään julkaisisi. Päädyin molempiin koska kummassakaan ei ole mitään ihmeellistä. Molemmat on vähän näh, niinkuin otsikko jo kertoo.


 Wild & Crazy - Baffin Bay & Free Will

Toiset on sitten heikko yritys puolikuumanin suhteen.. Äääh! Miksi idea on päässä hyvä, mutta toteutettuna ihan täysi pa*ka?


China Glaze - Icicle & Fairy Dust & Traffic Jam

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

I mustache you a question

Viikset tuntuu olevan vieläkin jonkinnäköinen muoti-ilmiö, joten teinpäs sitten muotitietoisena kunnon viiksimanin.


Models Own - Baby Blues

Alkaa paniikki iskemään kun noi meikän lemppari "decalit" alkaa olemaan lopussa. Yhyy. Pitäisi myös laittaa kunnon tilaus Nailsuppliesille. Mutta raha. Yäh.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Toivekynnet, heh

Kokkeli-Hanna toivoi facebookissa, että tekisin jonkinlaiset nuotiokynnet. Täältäpä pessee, huuhtoo ja linkoaa: 


Tässäpä on ehkä maailman kamalimmat liekkiviritykset. Nauroin itseni puolikuoliaaksi kun näin nämä valmiina. Ehkä en tee tämmöisiä toiste. Näihin käytin melkein kaikkia Models Ownin lakkoja keltaisesta punaiseen. En jaksa listata niitä.

Sitten tein ihanan ärhäkät kesäkynnet. Pohjalla China Glazen Make some noise, ja päällä Models Ownin Fluro Orange. Ensimmäinen kuva otettu kirkasvalolampun alla.


Leimaukset tottakai Bundle Monsterin laatalla. Toinen kuva luonnonvalossa.


Pitkästä aikaa tein "ihan oikeat" koristelut, enkä vain lätkinyt glitterilakkaa sinne tänne. Jonkinnäköinen kynsi-inspiraatio on purrut meikäläiseen. Jee!