sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Simppeliä

Kaksi viikkoa flunssassa ja kuumeessa. Ei palakitte, ei. Testijutuista pitäisi kirjoittaa, mutta inspistä ei ole. Kynsikoristeluja tulee kuin sieniä sateella, mutta kaikki tökkää aina kirjoittamiseen. 

 

Tein siis päätöksen, lopetan kirjoittamisen kokonaan. 


Models Own - Jet Black & Starburst
En kuitenkaan halua luopua kynsi- ja meikkijutuista kokonaan, joten kunhan saan kaikki pakolliset testauspostaukset ulos, siirryn jakamaan kuvat ainoastaan Instagramissa. Saan intoilla kynsistä ja meikeistä, mutta pakollinen kirjoittaminen jää pois. Jee!


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hupsista!

Ulkona on niin kova pakkanen että sielukin jäätyy. Hyvä tekosyy pysyä sisällä ja leikkiä uusilla leluilla.



Saatoin innostua hieman tilausta tehdessäni. Born Pretyllä oli joulun aikaan kaikki leimauslaatat alennuksessa, ja ostamisen jälkeen sai vielä alennuskoodin seuraavaa tilausta varten. Sanomattakin selvää että minähän tilaan heti.



Kynsiviiloja, siirtokuvia ja sydämen muotoisia strasseja.



Satakaksataa leimauslaattaa ja uusi löllöstamperi!


Loppurahalla sitten hitoikseen koruja. Jospa oppisin niitä vielä joskus käyttämäänkin :D


Ihania päivänkakkarapinnejä en vaan voinut ohittaa! Kattokaa kuin söpöt! APUA!


Hiuspantoja meikäläiselle joka ei ikinä laita hiuksia mitenkään. Ostin kuitenkin kihartimen jokunen kuukausi takaperin jota olen käyttänyt ahkerasti. En tosin ole käkkäräpäänä vielä ihmisten ilmoille eksynyt. 






Tuo sininen panta on kyllä vanha kun taivas, jostain syystä se eksyi kuvaan mukaan. Mikäpäs siinä kun sekin kuitenkin BPS:ltä on.



Noiden leimauslaattojen kanssa pärjään varmaan koko vuoden! Ihan hirveä läjä, enkä ole varmaan kaikkia vanhojakaan käyttänyt. Onpahan tekemistä.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Siirtokuvien testailua

Sainpas taas Born Pretty Storelta tavaraa, testaaminen tosin venähti parilla kuukaudella joulujuttujen ja uudenvuoden takia. Ja laiskuuden tottakai. 

 

Ja kuten aina, BPS:n siirtokuvat ei petä. Ensiksi vähän jännitti kuinka peittäviä nuo ovat, kyllähän sinisestä pohjasta näkee että niiden pitäisi peittää, mutta olenpas törmännyt semmoisiinkin joiden kanssa on puijattu kuvion muotoisella valkoisella pohjalla. Onneksi pelko oli turhaa. 



Models Own - Teal & Chrome Turquoise & Chrome Pearl
Siirtokuvat - Born Pretty Store

Lopuksi valitan vähän noista uusista Chrome-lakoista. Niiden koostumus ja käyttäytyminen on ihan erilaista, mitä ensimmäisen kokoelman lakoilla oli. Nämä raidoittuu, liukuu ja kuplii. Perkeleen perkele. Kunnon swatcheja näistä siis tuskin tulee.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Deep Sea

Nämä minun oli tarkoitus tuutata ulos ennen joulua, mutta minkäs teet kun olet laiska ja saamaton. 


Kynsillä yksi kerros lakkaa. Tykkään tästä väristä kuin hullu puurosta, vaikka en yleensä tämmöisille lämpene. Tämä väri onkin nähty meikäläisen kynsillä jo pari kertaa. 


Models Own - Deep Sea
Mdu - Red
BPS - L018

Sitten menin ja pilasin kivan lakan leimauksilla ja mattalakalla. Näistä tulee jotkut tupakasta kulahtaneet vanhat jouluverhot mieleen. Yäk, yäk ja yäk.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Jouluiset vai talviset?

Joulu oli ja meni, ja minä unohduin lomailemaan vähän pidemmäksi aikaa blogin parista. Lupasin itselleni etten ota mitään turhaa stressiä kirjoittamisesta. Eihän minulle tästä makseta, joten sama olla laiska :D


Models Own - Everyday Grey & Chrome Grey
MdU - Blue
Bornprettystore - L018

Nämä(kin) kynnet ovat aikaa sitten tehdyt, varmaan silloin kuin saimme tänne pohjoiseen ensilumen. Onneksi näille talvisille (vai jouluisille?) on aina tilaa ja aikaa. Varsinkin nyt kovien pakkasten aikaan. 
Nyt rauhoitun katselemaan jääkiekkoa :)